Home

Advertisement

Previous Entry | Next Entry

Jotain kivaa

  • May. 19th, 2008 at 4:05 PM

Kaiken angstimisen jälkeen vois kerranki kirjottaa jotain positiivista. Myös Petun mielenrauhan säilyttämiseksi, voisin tässä kertoa lauantai-illasta siltä toiselta näkökulmalta, ku hävetys astekin on laskenut jonkin verran. ;>

Eli siis lauantaina menin Petulle jo joskus viiden aikaan, koska olisin tullut hullut himassa ajattelemassa. Siinä venailtiin porukkaa saapuneeksi, että bileet vois alkaa. Yrittelin siinä soitellakin ihmisille, että nyt tänne sieltä. Tavoitteenahan oli pitää grillibileet. Tosin ilma oli surkea, mutta hyvin pysty grillailemaan. Ruokaa oli niin hemmetisti ja tais jäädä ylikin aika tavalla. Itse tosin en pahemmin tainnu mitää syödä, kun huomasin että minäkin osaan juoda ihan kunnolla. :'D Ilta meni mukavasti, tosin joitain asioita ois tietenkin voinu jättää sanomatta, mutta myöhästähän se nyt on valittaa. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin ilta on ainakin omalta osalta hieman hämärän peitossa. Taisin ainakin tykätä sinä iltana todella monesta ihmisestä ja vielä aamullakaan en ollut varma että voittiko se Suomi nyt sitä pronssia vai ei. :'D (Olin kysynyt sitä yön aikana kuulemma ainakin viisi kertaa) Sammakot ja Karvakuonotkin oli kuulemma ollut ihan todellisia. ;D Mut yks asia on varma: Se hemmetin lamppu ei pyöriny!  ;DD

"Mikä vitun Tommy Tabermann?!"  :'D

--

Mutta se siitä. Tänään olin (jälleen kerran) lahjakkaasti myöhässä koulusta. Lähdin ajamaan sinne siinä vaiheessa kun olis pitäny olla jo tunnilla. Vähän arvelutti mennä, koska olin aika varma että saan kuulla lauantaista ja parin ihmisen näkeminenkin vähän hävetti. :'D Kun pääsin kouluun asti, kerrottiin että tänään on meidän Vanhuus-esitys. Dammet. Enkussa olin jälleen kerran ihan pihalla, jonka jälkeen hypin pari tuntia ja sitten äikän tunnille. Viimenen äikän tunti! Wippii! :D Ei siellä nyt niin kamalaa ollu. Okei, oli siellä. XD  Nyt pitäis lukea koeviikkoa varten. Ei yhtään innostais. -,- Just tänään valistin erästä ykkösluokkalaista miten kokeisiin kuuluu lukea. Ja mitähän teen itse tällä hetkellä.. No, mut ruotsia on ainakin pakko lukea, koska koe on jo tosrtaina. Jos kohta..

Tänään taidan sopia yhden asian. Ei tästä muuten tuu mitään. Mutjoo. Heippa.

Comments

( 2 comments — Leave a comment )
[info]kettunaama wrote:
May. 19th, 2008 03:18 pm (UTC)
Olen utelias, kuinka kokeisiin pitää lukea? :D
[info]cartsunki wrote:
May. 19th, 2008 03:38 pm (UTC)
Se on erittäin hyvä kysymys. ;> Mietin sitä itsekin aina välillä..
( 2 comments — Leave a comment )

Latest Month

December 2009
S M T W T F S
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  

Tags

Page Summary

Powered by LiveJournal.com
Designed by [info]chasethestars